Puolisollani on täällä kuvaushommia, itse vain olen. Jokainen alle kouluikäisen vanhempi kuitenkin tietää, että lapsissa on työtä tarjolla enemmän kuin perinteisessä virkasuhteessa, joten päivät täällä kuluvat lastenhoitoon ja käytännön arjen pyörittämiseen. Siis kotiäiteyteen. Ruuhkavuosiin turhautuneet varmaankin ajattelevat, ettei parempaa tilaisuutta irtiottoon olekaan kuin lennättää perhepaletti etelän lämpöön, mutta voin luvata, että kiirettäkin osaa lopulta ikävöidä.
Ennen tänne tuloa ehdin juuri valmistua korkeakoulusta ja kesän ajan työskentelin määräaikaisesti ja määrätietoisesti B2B-kaupan puolella. Arvioisin siis, että ensimmäinen puolikas vuodesta 2016 oli tehokkaan aikataulutettu, joten ehkä siksi tuntui hassulta saapua kiireisenä pohjoismaalaisena uuteen, väliaikaiseen kotiin, jossa asutusalueen liikenneympyrässä seisoo aasi päivät läpeensä. Andalusiassa elämä on eri tavalla: pysähtyneisyys on aina jollain tapaa näkyvissä rauniona tai yleisenä verkkaisuutena. Laitetaan yksi rähjääntynyt tönö, yksi villiintynyt oliivipuu ja taustalle keskikokoisen koiran väsymätön haukku, ja meillä on Andalusian perusfiilis. Ja jos muuten joku kaltaiseni oliivien suurkuluttaja miettii, että miltä maistuu suoraan puusta poimittu oliivi, niin samalla tavalla herkulliselta kuin raaka pihlajanmarja.
Suomi on tunnetusti feminiininen kulttuuri. Sen saa tuta myös omassa identiteetissä pelkästään ruokakaupassa asioidessa: siinä, missä Suomessa eletään hillitöntä vegebuumia, täällä jokaisessa kaupassa roikkuu rivi eläinten jalkoja sorkkineen päivineen katossa. Ruokakulttuuri pyörii häränhäntien ja ibericon muodostamassa ruokaympyrässä ja viini on punaista. Minä, joka skandinaavisen tyylikkäästi juon vain rutikuivaa valkoviiniä ja syön ituja, olen hieman hukassa rehdissä pihvikulttuurissa, mutta onneksi tomaatteja on paljon ja eri muotoisia! Ja El Corte Inglésin juustotiski on juustoystävällisen päiväretken kohde, jos pitäisi ruoka-asioita täällä suositella. Käsittämätöntä, ettei Suomessa vieläkään ole kysyntää mittavalle juustopalvelutiskille... Korvaisin sillä heti jok' ikisen lihatiskin K- ja S-ryhmällä, jos saisin vain päättää itse kaikesta.
Koska aikamme täällä on lopulta lyhyt, emme nähneet vaivaa säätää lapsia paikalliseen kerhoon/tms., mikä kielen oppimisen kannalta on tietenkin harmillista. Onneksi sentään televisiossa on pelkästään lastenohjelmille pyhitetty kanava, joten lapset katsovat piirrettynsä espanjaksi ja oppivat sen, mitä aivoillaan ehtivät. Ehkä kuitenkin täällä olon tärkein anti lapsia ajatellen on se, että kakarat oppivat vieraskielisten ihmisten olevan tavallisia ja että maailmassa on Suomen lisäksi myös Espanja. Tulevat loistamaan maantiedossa koulussa!
Palaamme Suomeen takaisin jouluksi esikoisen vaatimuksesta. (Ok, myös kuvaushommat päättyvät silloin.) Esikoinen kuuli, ettei Espanjassa ole joulupukkia, vaan kolme itämään tietäjää. Huolestunut 5-vuotias päätteli siitä, ettei joululahjoja ole lainkaan tiedossa, mikäli Espanjaan jäädään. Nyt hän on tarkistanut useamman kerran, että olemmehan varmasti joulun myös kotona, emme siis esimerkiksi isovanhemmilla, koska haluaa tuplavarmistaa joulupukin reitin luoksensa. Pukin navigaattoria saattaisi nimittäin sotkea se, jos lapsi olisi lähtenyt Etelä-Suomesta Keski-Suomeen joulua viettämään - Espanjasta nyt puhumattakaan. Jouluna siis nähdään, mutta sitä ennen yritän vielä ryhdistäytyä useamman kerran kuulumisissa. ¡Adiós!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti